Viikko 1

Ensimmäinen viikko uutta vuotta on nyt pulkassa. Olen käynyt lasten kanssa pulkkamäessä useamman kerran ja luistelemassa myös. Kivat ulkoiluilmat olleet, yksi päivä vain oli turhan kylmä ulkoiluun.

Uuden vuoden tavoitteista veden juonnin lisääminen on sujunut hyvin, joka päivä tullut juotua vähintään kaksi litraa vettä. Olen todella tyytyväinen. Aiemmin en ole juonut juurikaan mitään (paitsi teetä).

Talounelmia suunnitellaan, muuten ei ole konkreettisesti edennyt.

Onnellisuutta olen miettinyt. Hyvin hankalaa löytää punaista lankaa siitä, mikä minut tekee onnelliseksi. Taidan etsiä ja ostaa jonkinlaisen tehtäväkirjan helpottamaan tätä asiaa.


Nyt alkaakin sitten arki huomenna taas oikein kunnolla, lopuillakin perheenjäsenillä loppuu loma tänään. Ajattelin, että nyt pidetään rutiineista kunnolla kiinni, toivottavasti arki alkaa sujumaan huolettomasti ja sujuvasti.

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Vuoden 2019 ensimmäinen päivä