Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on tammikuu, 2019.

Viikko 1

Kuva
Ensimmäinen viikko uutta vuotta on nyt pulkassa. Olen käynyt lasten kanssa pulkkamäessä useamman kerran ja luistelemassa myös. Kivat ulkoiluilmat olleet, yksi päivä vain oli turhan kylmä ulkoiluun. Uuden vuoden tavoitteista veden juonnin lisääminen on sujunut hyvin, joka päivä tullut juotua vähintään kaksi litraa vettä. Olen todella tyytyväinen. Aiemmin en ole juonut juurikaan mitään (paitsi teetä). Talounelmia suunnitellaan, muuten ei ole konkreettisesti edennyt. Onnellisuutta olen miettinyt. Hyvin hankalaa löytää punaista lankaa siitä, mikä minut tekee onnelliseksi. Taidan etsiä ja ostaa jonkinlaisen tehtäväkirjan helpottamaan tätä asiaa. Nyt alkaakin sitten arki huomenna taas oikein kunnolla, lopuillakin perheenjäsenillä loppuu loma tänään. Ajattelin, että nyt pidetään rutiineista kunnolla kiinni, toivottavasti arki alkaa sujumaan huolettomasti ja sujuvasti.

Vuoden 2019 ensimmäinen päivä

Kuva
Lupaukset tai ennemminkin tavoitteet tälle tulevalle vuodelle on selkeästi mielessä. Suurin niistä on löytää talo, joka täyttää kaikki toiveet. Nykyinen talo laitetaan myyntiin ja alkaa toisen etsintä.  Talossa pitää olla vähintään neljä huonetta, avonainen keittiö/olohuone, erillinen kodinhoitohuone ja kunnon sauna. Pihassa pitää olla kunnon autotalli miehelle. Meillä on muutama mielessä, mutta olen ajatellut myös itse rakentamista. Itse asiassa vaikka vanhoista taloista pidän, uuden rakentamisesta on alkanut tulla haave, joka nousee ykköseksi tällä hetkellä.  Kuvat pinterestistä Muita tavoitteita ovat vedenjuonnin lisääminen, liikunnan lisääminen, terveellisempi ruokavalio.  Haluan kiinnittää huomiota omaan onnellisuuteen ja pystyä tekemään niitä asioita, jotka luovat onnellisuutta. Tähän liittyy myös vahvasti taloprojekti. Yksi huone lisää, rauhallisempi alue, autotalli omaan pihaan. Siitä on uusi koti tehty.